Eurooppa tarvitsee rajat

 

21.4.2019 Espoo, Simo Grönroos. kuva Matti Matikainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaksikymmentä vuotta sitten seurasin ensimmäistä kertaa eurovaaleja, enkä ollut tuolloinkaan suuri Euroopan unioni ystävä. Suomi oli 1900-luvulla taistellut moneen otteeseen itsenäisyytensä puolesta ja historiasta innostunut nuori mies ihmetteli jo tuolloin, miksi itsenäisyys oltiin antamassa nyt vapaaehtoisesti pois ”Euroopan yhdentymisen” nimissä.

Jotain oli tehtävä. Printtasin pinon A-nelosia, joissa luki ”Ennen asioistamme päätti 200 suomalaista – nyt asioistamme päättää 16 suomalaista ja yli 600 ulkomaalaista” ja kiinnitin tiedotteita kotikylän teiden varsien sähköpylväisiin. Vesisade sai kodin mustesuihkuprintterillä tulostettujen lappujen tekstit nopeasti valumaan hieman jonkinlaisten kauhukirjainten näköisiksi, mutta sanoma tuli niistä selväksi – itsenäisyys oli vaarassa.

Nyt kahden vuosikymmenen jälkeen unionissa on luotu kasapäin yhteistä lainsäädäntöä ja unionin syventyminen on jatkunut mm. Lissabonin sopimuksen myötä. Yhä suuremmasta osasta suomalaisten asioista päättävän europarlamentin koostumus on muuttunut siten, että ulkomaalaisia Suomen asioista päättäviä europarlamentaarikkoja on jo seitsemän ja puolisataa, ja suomalaisia valitaan parlamenttiin enää 13.

Eurooppalaisten kansojen itsemääräämisoikeutta uhkaavat niin alati kasvavat ylikansalliset päätöksentekokoneistot kuin maahanmuuton tuoma monikulttuurisuus. Molemmat näistä ilmiöistä uhkaavat eurooppalaisten kansojen mahdollisuutta päättää omista asioistaan, näiden turvallisuutta sekä monien kansakuntien koko olemassaoloa.

Kehitys kehittyy ja vuonna 1999 nastoilla sähköpylväisiin EU-vastaisia julisteita kiinnittänyt koulupoika on nyt vuonna 2019 Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaana. Europarlamentissa haluan puolustaa Suomea ja kaikkia eurooppalaisia kansoja. Haluan ryhtyä määrätietoisiin toimiin sekä ylikansallisen liittovaltiohallinnon purkamiseksi että Eurooppaan suuntautuvien siirtolaisvirtojen pysäyttämiseksi.

Välimeren yli tulevat turvapaikanhakijat tulee käännyttää järjestelmällisesti takaisin Euroopan ulkopuolella oleville pakolaisleireille. Koko humanitaarinen maahanmuutto tulee lopettaa ja hädänalaisten auttaminen tulee järjestää tukemalla pakolaisleireillä tapahtuvaa auttamista, jolloin apu menee parhaiten perille ja Eurooppa välttyy maahanmuuton ja monikulttuurisuuden aiheuttamilta ongelmilta.

Muuttoliikkeille täytyy laittaa rajat. Ylikansalliselle päätöksenteolle täytyy laittaa rajat. Eurooppa tarvitsee rajat!

Ehdokkaasi europarlamenttiin

Simo Grönroos / Perussuomalaiset / 143