35 000 euroa monikulttuuriprojektiin – sinä maksat!
- Kirjoittanut Simo Grönroos
- syys, 25, 2012
- 1 kommentti.
Kirkkonummen Sanomien nettisivuilla osui silmään uutinen, jossa hehkutettiin sitä, kuinka Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt kunnan kirjastolle 35 000 euroa monikulttuuriprojektiin. Tässä on taas malliesimerkki monikultturismin nimissä tapahtuvasta verorahojen haaskaamisesta.
Uutisessa kerrotaan syksyn aikana toteutettavan projektin tavoitteena olevan mm. ” tehdä kirjasto entistä näkyvämmäksi erilaisten ihmisten avoimena kohtaamispaikkana, kannustaa keskusteluun ja ymmärryksen lisäämiseen.” Kirjaston kerrotaan lisäksi lähteneen mukaan sisäministeriön Syrjinnästä vapaa alue-kampanjaan, jonka näkyvimpänä ilmentymänä ovat kampanjaan mukaan lähteneiden tahojen käyttämät syrjinnän kieltävät kyltit.
Kirkkonummen kirjaston monikulttuuriprojekti on vain yksi esimerkki siitä, miten yhteiskunnan rahoja tuhlataan mainitunlaisiin projekteihin ja suvaitsevaisuuskoulutuksiin. Vaikka yhteiskunnan rahat ovat vähissä, niin silti monikulttuurisuuden edistämisen ja rasismin vastustamisen nimissä tehtävään toimintaan näyttää aina olevan varaa.
Etnisten ryhmien välisten suhteiden parantamiseen ei päästä millään suvaitsevaisuuskoulutuksella tai monikulttuuriprojekteilla. Rahaa monikulttuuriprojekteihin voidaan lapioida vaikka maailman loppuun asti, mutta mitään ongelmia ne eivät ratkaise.
Ainoa keino etnisten ristiriitojen vähentämiseen on tiukka maahanmuuttopolitiikka ja monikultturistisen ideologian hylkääminen. Se, että suomalaisen työläisen ei tarvitse pohtia sitä, kuinka hänen maksamansa verorahat menevät suomalaista sosiaalijärjestelmää hyväksi käyttävälle maahanmuuttajalle ja se, että maahanmuuttajalle on tehty selväksi, minkälaisten pelisääntöjen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa tulee toimia, vähentää ristiriitoja enemmän kuin mikään monikulttuurisuusprojekti.
Suomen ongelmat maahanmuuttajien kanssa johtuvat lähinnä pakolaisista, muista sysitä tulevat yleensä sopeutuvat aika helposti. Tiukasta maahanmuuttopolitiikasta on turha haaveilla niin kauan kun ollaan EU:ssa jossa on vapaa liikkuvuus. Ellei tarkoitus sitten ole pysäyttää muualta kuin EU:sta tulevat ulkolaiset…
Monikulttuurissus sinänsä on tietysti toimiva konsepti, mutta vain valtioissa joissa jo on olemassa monta alkuperäiskulttuuria. Suomessa se näyttää olevan lähinnä sen takia, että sinne tulevien ulkolaisten ei tarvitsisi omaksua suomalaista kulttuuria, vaan luoda oma saarekkeensa Suomeen…mikä ei tietenkään ole järkevä tai toimiva konsepti.