Tehokasta auttamista?

MTV uutisoi tänään ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen päättäneen, että Suomi tukee 60:llä miljoonalla eurolla Afrikan Sarven ja Lähi-idän nälänhädästä ja humanitaarisista kriiseistä kärsiviä alueita. Mykkäsen arvion mukaan tällä summalla pystyttäisiin auttamaan kevään aikana jopa 200  000 kriisialueilla elävää ihmistä.

kuvalipaka

Suomen Perusta -ajatuspajan tutkimuksen mukaan Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasian alueelta (LIPAKA) Suomeen muuttaneen työikäisen ihmisen keskimääräinen vuotuinen julkisen talouden nettovaikutus on -10 000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskimääräinen kyseiseltä alueelta muuttanut ihminen käyttää julkisia palveluita ja saa tulonsiirtoja vuodessa 10  000:nen euron arvosta enemmän kuin maksaa veroja.

Joistain maista, kuten Somaliasta ja Irakista, tulevien muuttajien julkisen talouden nettovaikutus on vielä tätäkin negatiivisempi.

Jos Suomi saa 60:llä miljoonalla eurolla autettua mielekkäällä tavalla 200  000:tta nälänhädän ja kriisien keskellä elävää ihmistä tai sama summa menee 6000:nen Suomeen humanitaarisin syin muuttaneen ihmisen vuotuisiin tulonsiirtoihin ja julkisiin palveluihin, on ehkä aiheellista pohtia, olisiko järjestelmässä parantamisen varaa. Autetaanko siis samalla summalla yhtä Suomeen tullutta humanitaarista maahanmuuttajaa vai yli kolmeakymmentä kriisialueilla asuvaa ihmistä?

Mikäli Suomi haluaa auttaa tehokkaasti maailman hätää kärsiviä, on selvää, että humanitaarinen maahanmuutto ei ole tehokas keino tähän. Paikan päällä tapahtuva kriisiauttaminen onkin moninkertaisesti humanitaarista maahanmuuttoa tehokkaampaa auttamista – pienemmillä summilla saadaan autettua suurempaa määrää ihmisiä. On varmasti myös moraalisesti kestävämpää turvata suuremmalle määrälle ihmisiä elämän perusedellytykset kriisialueilla, kuin pienemmälle joukolle pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Humanitaarisesta maahanmuutosta kriisiapuun siirtyminen säästäisi rahaa, olisi tehokkaampaa ja moraalisesti kestävämpää auttamista ja suomalainen yhteiskunta säästyisi samalla humanitaarisen maahanmuuton myötä syntyviltä sosiaalisilta ongelmilta.