Punavihreä yliopisto – totta vai tarua?

Maksuton joukkoliikenne, autoton keskusta, asuntojen tarjoaminen kerjäläisille, pakolliset kasvisruokapäivät, monikulttuurisuus, sukupuolineutraalius…Poliittisesti sitoutumattomien ainejärjestöjen ja osakuntien edustajat ovat enemmistössä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, mutta silti esimerkiksi ylioppilaskunnan kaupunkiohjelma 2012-2015 muistuttaa lähinnä vihreiden puolueohjelmaa. Miksi näin?

Yliopistot ovat maineeltaan punavihreitä oppilaitoksia, mutta Helsingin yliopistossa enemmistö ylioppilaskunnan edustajistosta koostuu näennäisesti sitoutumattomista ainejärjestöjen ja osakuntien edustajista. Punavihreiden tunnusten alla edustajistoon on valittu vain kourallinen edustajia, mutta silti ylioppilaskunnan ohjelmat ja kannanotot paljastavat minkälaisesta ”sitoutumattomuudesta” edustajien enemmistön kohdalla on kyse.

Ylioppilaskunnan kaupunkiohjelmassa keskitytään lähinnä edellä mainittujen kaltaisten punavihreiden asioiden ajamiseen. Ohjelmassa otetaan lisäksi kantaa esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntaliitoksen puolesta ja vihjaillaan positiivisen syrjinnän käyttöönotosta ulkomaalaisten opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi.

Ohjelmassa ollaan myös huolestuneita vartiointiliikkeiden toiminnasta ja vartijat halutaan ”sitouttaa väkivallattomuuteen ja voimakeinojen käytön välttämiseen.” Monikulttuurisuuden näkeminen voimavarana otetaan tietenkin ohjelmassa esiin ja ”stereotypiset näkemykset sukupuolesta” tuomitaan.

Poliittisten ryhmien roolin korostumisella yliopistopolitiikassa voisi olla tervehdyttävä vaikutus. Nyt edustajisto koostuu valtaosaltaan sitoutumattomien tunnusten alla valituista henkilöistä, joista useiden kohdalla pintaa raaputtamalla, löytyy alta punavihreiden arvojen kannattaja.

Edustajiston edustavuutta vääristää lisäksi alhainen äänestysprosentti, sillä vain noin reilu 30 prosenttia opiskelijoista vaivautuu äänestämään edustajiston vaaleissa. Valtaosa yliopisto-opiskelijoista ei edusta punavihreitä arvoja, mutta edustajisto on jätetty näiden omaksi leikkikentäksi.

Tähän on aika saada muutos.

 

http://hyy.helsinki.fi/fi/yhteiskunta-yliopisto/hyyn-linjaukset-ja-strat…

http://www.ps-nuoret.fi/edarivaalit

Post Tagged with ,