Itä ja länsi

Länsimaiden kamppaillessa talouden ongelmien kanssa, on Aasia noussut kuin varkain merkittäväksi taloudelliseksi tekijäksi. Vuonna 2014 Kiina nousi Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi taloudeksi ja se haastaa energisyydellään vanhat länsimaat.

Sitra on nostanut viime aikoina esiin demokraattisen päätöksenteon ongelmia ja linjattomuutta. Päätöksenteosta puuttuu Sitran mukaan vaalikausia ylittävät visiot ja strateginen ajattelu. Paljon ajatuksia herättää Sitran julkaisema selvitys Aasia haastaa valtio- ja demokratiakäsityksemme uudistumaan, jossa Itä-Aasian asiantuntija Teppo Turkki analysoi sitä, miten autoritaarinen Aasia on noussut haastamaan demokraattisia länsimaita niin talouden kuin hyvinvoinnin saralla.

Talouden ongelmat, työttömyys ja terrorismi ovat paljon esillä olevia eurooppalaisia ongelmia. Selvityksessä nostetaan suorin sanoin esiin paljon Suomessakin puhuttu asia: demokratia on kriisissä. Päätöksenteon ongelmat eivät rajoitu vain Suomeen, vaikka täällä asia on tullut varsin konkreettisesti esiin viime vuosina. Kaikissa länsimaisissa demokratioissa todetaan suurista asioista päättämisen olevan muuttuneen erittäin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi. Tämä näkyy kansalaisten tyytymättömyytenä politiikkaan.

Autoritaaristen järjestelmien menestyminen kilpailussa demokraattisia ja markkinatalouden varaan rakentuvia maita vastaan kuulostaa kummalliselta. Teppo Turkki nostaa kuitenkin analyysissään esille mielenkiintoisia huomioita autoritaarisen Aasian ja demokraattisen Euroopan eroista.

Aasian valtioissa teollisuus ja talouden rahoittaminen on hoidettu pitkälti valtion määrätietoisin toimin. Turkki näkee kungfutselaisen filosofian luovan pohjan ihmisten uskolle vahvaan valtioon. Talouskasvu on osaltaan varmasti lisännyt järjestelmien legitimiteettiä kansan keskuudessa ja Turkki toteaa myös monien länsimaisten arvojen, kuten ihmisoikeuksien ja sananvapauden, saaneen talouskasvun myötä jonkin verran jalansijaa myös Aasiassa.

Länsimaisen edustuksellisen demokratian ja Kiinassa harjoitetun meritokratian ristiriita on jyrkkä. Länsimaisessa demokratiassa kansa valitsee vapailla vaaleilla vallankäyttäjät, kun taas kiinalaisessa mallissa eteneminen tapahtuu vähemmän läpinäkyvästi systeemin sisällä.

Demokraattisen järjestelmän tehottomuus on saanut jotkut maat tekemään muutoksia autoritaarisempaan suuntaan. Sitran analyysissä todetaan Venäjän, Unkarin ja Turkin ottaneen askeleita kiinalaisen mallin suuntaan.

Analyysistä löytyy myös autoritaarisen ja demokraattisen hallinnon välisiä eroja olennaisempi selitys Kiinan nousulle ja Euroopan taantumiselle. Se on kysymys vallan keskittämisestä ja kilpailusta.

Turkki nostaa esiin keisarillisen Kiinan valtakunnan 1600-luvulta lähtien alkaneen taantumisen. Tuolloin Turkin sanojen mukaan: ”Maan elinolot standardisoitiin ja reguloitiin. Mm. ihmisten käyttämä vaatetus, värit ja muodot säädettiin, talojen rakenteiden, ovien ja ikkunoiden koot ja muodot standardoitiin, sallittu taide, musiikki ja kuvataide määriteltiin. Qing-dynastian aikaan kiinalainen keskusvalta pyrki kontrolloimaan ja määrittelemään yhden ihmisen elämää, asemaa, koulutusta, kulutusta, rituaaleja – lähes kaikkea hyvin tarkkaan. Kaikesta pyrittiin raportoimaan keisarin johtamalle keskusvallalle.”

Kuulostaako tutulta?

Turkki ei vedä suoraa yhteyttä nykypäivän Eurooppaan, mutta mainitsee Euroopan perinteisen vahvuuden perustuneen hajanaisuuteen ja kilpailevien voimakeskusten synnyttämään dynamiikkaan. Nyt osat ovat vaihtuneet. Samalla kun Eurooppa on menettämässä elinvoimaansa vallan keskittämisellä, on Kiina taas lisännyt vallan alueellista jakamista ja kilpailua. Turkki toteaakin desentralisaation edenneen Kiinassa hyvin pitkälle ja valtaa on siirretty paljon Pekingistä alueellisille ja paikallisille tasoille.

Mitä johtopäätöksiä Kiinan noususta ja Euroopan taantumisesta tulisi sitten vetää?

Itämaisten autoritaaristen valtioiden nousu ei siis tarkoita välttämättä länsimaisen demokratian epäonnistumista, vaan ongelmia on ennemminkin vallan keskittymisen suhteen. Länsimainen demokratia syntyi antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa ja sitä pitäisikin pyrkiä harjoittamaan mahdollisimman pienissä yksiköissä. Euroopan unionin kaltainen lisää ja lisää valtaa kahmiva keskusvalta johtaa sisäisen kilpailun ja dynamiikan katoamiseen. Ellei kehitystä saada pysäytettyä, on Euroopan kohtalona päätyä samaan pysähtyneisyyden tilaan kuin Kiina Qing-dynastian aikaan.