Talous kuntoon
Veroaste on Suomessa erittäin korkea. Siitä huolimatta rahaa ei tunnu aina riittävän edes perusasioiden ylläpitämiseen. Jos julkiset varat käytetään vääriin asioihin, niin verojen korottaminen ei auta palveluiden järjestämistä vaan ainoastaan rokottaa veronmaksajan lompakkoa ja yritysten kykyä toimia ja työllistää. Verojen korotuksen sijaan asiat pitää laittaa oikeaan tärkeysjärjestykseen. Olemassa olevat yhteiset resurssit tulee laittaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviin asioihin ja kaikesta turhasta, toissijaisesta ja haitallisesta tulee leikata.
Maahanmuutto en ilmiselvä leikkauskohde, sillä se ei ole yksin turha vaan jopa haitallinen meno. Kaikki puheet talouden tasapainottamisesta valuvat hiekkaan, jos Suomi saa jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka käyttävät enemmän julkisia palveluita ja saavat tukia kuin maksavat veroja. Valtion tasolla huonosti taloutensa hoitaneiden maiden tukemiseen tarkoitetut eurotukipaketit ovat esimerkki turhista ja kalliista menoista, joita ei tulisi olla. Kuntatasolla taas ylimitoitetut rakennusinvestoinnit ovat tärkeä säästökohde. Ympäristön suojelu on toki tärkeää, mutta ilmastokeskustelu on lähtenyt nykyään ylikierroksille ja sekä valtion että kuntien tasolla tarvittaisiin suhteellisuudentajua ylikireään politiikkaan, joka uhkaa suomalaisia työpaikkoja ja kurjistaa kansalaisia epätasapuolisesti.
Esimerkkinä aikamme vastuuttomasta talouspolitiikasta käy Espoo, joka on perinteisesti ollut naapureitaan varakkaampi kaupunki, mutta josta on viime vuosina tullut maan velkaisin kaupunkikonserni. Etenkin Länsimetro ja siihen liittyvä rakentaminen ovat velkaannuttaneet kaupunkia suuresti – ja samalla heikentänyt julkisen liikenteen toimivuutta. Kaupungin ja kaupunkikonsernin velka on muutamassa vuodessa noussut maan kärkeen.
Suomen veroaste ja velkaantuneisuus ovat molemmat korkealla. Kaikkiin uusiin kuluihin tuleekin suhtautua erittäin kriittisesti. Resurssien jakamisessa tulee noudattaa tärkeysjärjestystä, jossa suomalaisen yhteiskunnan perusasiat ovat keskiössä. Ilman puolustusvoimia ja poliisia ei ole valtiota. Suomalainen sairaanhoito, sosiaalijärjestelmä ja koululaitos menevät maailmanparantamisen edelle.
Suomalaista sosiaalitukijärjestelmää tulisi järkeistää. Puoluepoliittisten asuntosäätiöiden taskuun päätyvissä asumistuissa tai palvelun hintoihin päätyvissä kotitalousvähennyksissä, ei ole kaikki kohdillaan. Yhtä lailla suomalainen yritystukijärjestelmä vaatii uudistamista. Halpatyövoiman maahantuonti ulkomailta on yhtä lailla epäterve yritystuki, joka heikentää palkkoja ja lisää julkisia menoja, kun osa matalapalkkatyöntekijöiden palkasta maksetaan veronmaksajien taskusta erilaisten tukien muodossa.
Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla on suuri ongelma talouden toimivuuden kannalta. Maakunnista on vaikea muuttaa työn perässä alueelle. Asumisen halventaminen suomalaisten työntekijöiden kannalta edullisemmaksi uudistuotannolla on mahdoton tehtävä, kun samaan aikaan maahanmuutto ja vieraskielisen väestön kasvu takaa kysynnän pysymisen äärimmäisen kovana.
Ympäristön suojelu on tärkeää, mutta Suomen ei tule liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla haitata teollisuuden ja talouden toimintaa. Suomi on jo pitkään ollut varsin edistyksellinen toimija ympäristöasioissa ja liian suuret kiristykset voivat johtaa siihen, että teollisuutta siirtyy pois maihin, joissa ei ympäristökysymyksistä välitetä niin suuresti ja Suomen talouden tappioiden lisäksi päästöt kasvavat – suomalainen tehtaanpiippu onkin tässä mielessä ympäristöteko.
Kansalaisyhteiskunnan ja yksilön velvollisuudet
Yhteiskunta voi luoda puitteen hyvinvoinnille pitämällä peruspalvelut kunnossa. Hyvinvoinnin toteutuminen on kuitenkin kiinni ihmisten omista arkisista teoista.
Esimerkiksi kulttuuriasioiden ja järjestötukien kohdalla täytyy pohtia tarvitaanko nykyään kaikkeen tekemiseen yhteiskunnan rahoja? Moni asia, minkä ennen kansalaisyhteiskunta hoiti talkoovoimin, hoidetaan nykyään verovaroin. Tämä kehitys on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ollut osaltaan tappamassa talkoohenkeä. Moni ihminen jättääkin vapaaehtoistoiminnan väliin ajatellen, että maksaa jo niin paljon veroja, että on sitä kautta kantanut kortensa kekoon yhteisten asioiden hyväksi.
Yhteiskunta voi tarjota nuorille koulujärjestelmän, joka antaa valmiudet toimia yhteiskunnassa, mutta yhteiskunta on voimaton, jos vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen ja jos nuorille ei aseteta kotona rajoja ja opeteta mikä on oikein ja mikä väärin.
Yhteiskunta voi halutessaan tarjota vanhuksille laadukkaat vanhuspalvelut, jos yhteiset resurssit kohdennetaan järkevästi, mutta yhteiskunta on taas voimaton, jos ihmiset ovat liian kiireisiä pitääkseen huolta vanhemmistaan ja isovanhemmistaan.
Yhteiskunta voi luoda puitteet hyvinvoinnille, mutta rahalla ei voida ratkaista kaikkea. Hyvinvointi alkaa siitä, kun ihmiset ottavat vastuun itsestään ja lähimmäisistään, eivätkä ulkoista välittämistä yhteiskunnalle.
Talouden tasapainottamiseksi tulee:
– Vaikuttaa kaikin tavoin taloudellisesti haitallisen maahanmuuton kuriin saamiseksi. Kaikki toimet talouden tasapainottamiseksi käyvät turhiksi, jos Suomeen annetaan muuttaa kasvavassa määrin väestöä, joka käyttää enemmän palveluita ja saa tulonsiirtoja kuin maksaa veroja. Yksin turvapaikkajärjestelmän ylläpitämiseen ollaan viime vuosina käytetty vuosittain satoja miljoonia euroja. Monikulttuurisuuden edistämiseen käytetyt menot tulee poistaa ja kotouttamiseen käytettävät resurssit tulee kohdentaa maahanmuuttajien paluumuuton edistämiseen.
– Olla korottamatta veroja – Suomessa on jo nyt yksi Euroopan korkeimmista kokonaisveroasteista, mikä ei ole kestävää talouden elinvoimaisuuden kannalta. Puheet verotuksen painopisteen siirtämisestä ympäristö- ja haittaverotukseen, eivät vähennä kokonaisverotusta, mutta muuttavat verotusta entistä epäoikeudenmukaisemmaksi, sillä kyseiset veroluokat osuvat eniten alempiin tuloluokkiin ja haja-asutusalueilla asuviin ihmisiin.
– Laittaa järkeä palveluiden tuottamiseen. Yksityisille monopoleille ei tule antaa julkisten palveluiden tuottamista, mutta silloin kun jollain alalla on toimivat markkinat, on niitä hyvä käyttää myös julkisessa palveluiden tuottamisessa. Ideologian sijaan palveluiden tuottamismuodon valinnassa on käytettävä tervettä järkeä.
– Puolustaa suomalaista työntekijää ulkomaiselta halpatyövoimalta. Matalapalkka-alojen ulkomaisen työvoiman tuloa rajoittavaa saatavuusharkintaa ei tule missään tapauksessa poistaa vaan päin vastoin palauttaa se voimaan joka alalle ja jokaiseen maakuntaan. Tämän sijaan ulkomaisen halpatyövoiman maahantulo tulisi lopettaa asettamalla ulkomaiselle työvoimalle vähimmäistuloraja, joka olisi esimerkiksi 3000 euroa, mitä pienemmällä kuukausipalkalla ei ulkomaista työvoimaa saisi palkata. Ulkomaisesta halpatyövoimasta kärsivät sekä suomalaiset duunarit, joiden palkkoja halpatyövoima polkee, että Suomen julkinen talous, jonka menot kasvavat kun sellaisten ihmisten määrä kasvaa, jotka eivät tule palkallaan toimeen.
– Suhtautua kriittisesti kaikkeen julkisten menojen kasvuun.
Lue lisää:
Heikki Koskenkylä: Suomen talous ja talouspolitiikan linja – kuinka Suomi saadaan uudelleen nousuun?
Simo Grönroos (toim.): Kunnat kuntoon! – puheenvuoroja kuntien ongelmista ja mahdollisuuksista
