Itsenäisyyden puolesta
Liika ylikansallinen vallan keskittyminen ei ole koskaan johtanut hyvään. Euroopan unioni on kansalaisten kasvavasta kritiikistä huolimatta jo nyt muodostunut tiiviiksi liittovaltioksi ja Suomen kansallisen päätösvalta omista asioistaan on kaventunut merkittävästi. Vallan jatkuva keskittäminen on lisäksi syönyt koko Euroopan dynaamisuutta, mikä on perinteisesti perustunut vallan hajautumiseen kilpaileviin valtakeskuksiin, jotka ovat sparranneet toisiaan kehittymään.
Suomen valtion tehtävä on puolustaa suomalaisten oikeuksia. Mikäli Euroopan unionia ei saada purettua itsenäisten kansallisvaltioiden yhteenliittymäksi, tulee Suomen seurata Iso-Britannian esimerkkiä ja erota itsenäisyyttä kaventavasta unionista. Valtio on toimivaksi todettu vallankäytön yksikkö. Kaupankäyntiä varten ei tarvita ylikansallisia liittovaltioita ja Suomi voi tehdä toisten itsenäisten valtioiden kanssa tarvittavia sopimuksia ilman maamme itsenäisyyttä rajoittavaa ylikansallista hallintoa.
Euroopan dynaamisuus on omalta osaltaan perustunut siihen, että maanosassa on ollut kilpailevia valtakeskuksia. Hallinnon alalla pätee osaltaan sama logiikka kuin markkinoilla – kilpailu luo tehokkuutta. Kun itsenäiset valtiot saavat määrätä omasta verotuksestaan ja muusta lainsäädännöstä, niin tuloksia voidaan vertailla, muut valtiot voivat ottaa mallia hyvistä käytännöistä ja samoja virheitä ei tarvitse tehdä jokaisessa maassa erikseen. Kun Eurooppa Portugalista Suomeen pyritään Euroopan unionissa puristamaan samaan muottiin yhteneväisillä säännöillä, menetetään tämä vallan hajautuksen tuoma etu.
Samat vallan hajauttamisen edut toimivat myös kuntatasolla. Kuntia ei tule pakkoliittää yhteen ja kuntien tehtäviä ei pidä liikaa säännellä ylhäältäpäin, tai eri toimintamallien vertailu, kilpailu ja kehitys kärsivät.
Ihmisten itsenäisyyttä sananvapauden osalta pyritään rajoittamaan nykyään huolestuttavissa määrin. Varsinkin maahanmuuttoa käsittelevää keskustelua pyritään hillitsemään lainsäädännön kautta. Etenkin sosiaalisessa mediassa käytävävä keskustelu ja tiedonvaihto on ollut päättäjien hampaissa. Esimerkiksi Saksassa laki vaatii sosiaalisen median alustoja poistamaan ”vihapuheeksi” katsotun materiaalin kymmenien miljoonien eurojen sakon uhalla. Euroopan unionissa on keskustelua vastaavanlaisen lainsäädännön ulottamisesta koko Eurooppaan.
